Etusivulle

Tarjoamme vain kokopäivähoitoa.

Lasten kotikielen täytyy olla suomi. Paikkoja avautuu yleensä 4-vuotiaille (lapsi täyttää aloitusvuoden loppuun mennessä neljä vuotta), mutta 5- ja 6-vuotiaitakin otetaan, mikäli ryhmissä on tilaa. Lapsen aloittaessa 6-vuotiaana hänellä täytyy olla jo jonkun verran englanninkielentaitoa.

Puskurimaksu maksetaan ennen hoitosopimuksen allekirjoittamista. Puskurimaksu on yhden kuukauden hoitomaksun suuruinen. Puskurimaksu palautetaan perheelle hoitosuhteen päätyttyä.

Päivähoitoon osallistuvat perheet liittyvät Honey Monsters -päiväkodin kannatusyhdistyksen jäseniksi. Jäsenmaksu on 84 € (kaudella 11-12).

Päivähoitomaksu maksetaan 12 kuukaudelta vuodessa. Hoitomaksuun saa tukea Kelalta haettavalla kotihoidon- tai yksityisen hoidon tuella.


Lapsivalinnat elokuussa alkavalle toimintavuodelle aloitetaan helmikuussa. Lapsivalinnat tehdään jonostamme.

Lapsen voi ilmoittaa päiväkodin jonoon sähköisesti, maksettuaan jonotusmaksun. Jonotusmaksu on 16 €/vuosi (kaudella 11-12). Se maksetaan yhdistyksen tilille: Nordea 158330-19999. Kirjoittakaa viestiksi lapsen nimi ja lukuvuosi esim. 2011-2012, jolta ajalta jonotusmaksu maksetaan, sekä jommankumman vanhemman puhelinnumero. Kunkin perheen kaikki lapset voi laittaa jonoon ja maksaa jonomaksu vain 1/toimintavuosi. Jonotusmaksu maksetaan toimintavuosittain niin että elokuusta pyörähtää aina käyntiin uusi kausi.

Päiväkodilta tulee viikon sisällä vastausviesti kun hakemus on tullut perille. Jos vastausta ei tule kannattaa soittaa Tuomarilan numeroon 09-805 3355 .

Emme lähetä jonotusmaksulaskuja vaan vuosittaisessa kirjeessä jonottajillemme muistutamme asiasta. Kirje jonottajille lähetetään yleensä marras-joulukuussa. Kirjeessä kerromme päiväkotimme kuulumisia.

Lapsivalinnat elokuussa starttaavalle toimintavuodelle aloitetaan helmikuussa. Lapsivalinnat tehdään jonostamme. Etusija on päiväkodissamme olleitten lasten sisaruksilla. Valituille lähetetään kirjeet. Peruutuksen tultua paikkaa tarjotaan seuraavalle jonossaolijalle.

Lasten kotikielenä täytyy olla suomi, koska se on kielikylpypäiväkodissamme kaikkien lasten yhteinen kieli. Lapsen äidinkielen kehitys on erittäin tärkeää. Kielikylpymenetelmässä korostuu vanhempien rooli lapsen oman äidinkielen tukemisessa. Tämä toteutuu esimerkiksi siten, että vanhemmat lukevat lapselleen päivittäin suomenkielisiä kirjoja. Suosittelemme, että lapsen suomenkielen taidot todetaan ikäisensä tasoiseksi puheterapeutin toimesta ennen kielikylvyn aloitusta. Meillä aloittamaan valitut saavat tästä lisäohjeita valintakirjeen yhteydessä.

Paikkoja avautuu yleensä 4-vuotiaille (lapsi täyttää aloituskalenterivuoden loppuun mennessä neljä vuotta), mutta 5- ja 6-vuotiaitakin otetaan, mikäli ryhmissä on tilaa. 6-vuotiaana aloittaessa lapsen tulee jo osata englantia. Ennen hoitosopimuksen allekirjoittamista maksetaan ns. Puskurimaksu, joka on yhden kokonaisen kuukauden hoitomaksun suuruinen. Puskurimaksu palautetaan perheelle hoitosuhteen päätyttyä. Summasta vähennetään kuitenkin hoidon päättyessä avoimena olevat päiväkodin saatavat perheeltä.

Yhdistyspohjaisena päiväkotina perheet pääsevät osallisiksi yhteisöllisestä yhdessä tekemisestä. Talkoot sekä erilaiset varainhankintaprojektit ovat päiväkodillemme tärkeitä ja uusilta perheiltä odotetaan valmiutta osallistua niihin.

Hakukaavakkeen voi täyttää suoraan tästä sähköisesti. Sähköinen hakemus


Tässä esitellään Espoossa maksettavat tuet. Honey Monsters päiväkotiin hyväksytään lapsia myös muista kunnista. Jokainen kunta päättää mahdollisista kuntalisistä itse.

Päivähoitomaksu on 860 euroa (2011-2012).

Tuet alentavat kokonaishoitomaksua. Yksityisenhoidontukea maksetaan 12 kuukaudelle vuodessa. Perhe hakee tukea itse. Kelalta haetaan yksityisenhoidontuki. Päiväkodin johtajalta saa hakemuslomakkeita.


Yksityisenhoidontuki + Espoolisä

Yksityisenhoidontuen perusosa on euromäärältään sama kaikille perheille. Perhe hakee tukea Kelalta. Espoossa Kelan ja kaupungin maksamat tuet ovat yhteensä 560€ kuukaudessa 1.3.2011 alkaen. Kelan yksityisenhoidontuessa on myös ansiosidonnainen lisäosa.

Yksityisenhoidontuki:
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/170701124416EH?openDocument

Kelan yksityisenhoidontuen ansiosidonnainen lisäosa:
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/170901123435HN?openDocument


Maksuttoman esiopetuksentuki (Meo)

Esikoululaisesta maksetaan Meo-tukea 599,11 euroa (11-12) esikouluajalta elokuun puolivälistä kouluvuoden loppuun. Muulle ajalle voi hakea yksityisenhoidontukea/kotihoidontukea.
http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;11703;23258;37290

Sivun alkuun